Näin kävi myös Daimin kohdalla.
Jouduimme luopumaan rakkaasta mammakoirastamme perjantaina 7.1.2011 lyhyen, mutta raskaan taistelun jälkeen. Eutanasiaan päätymisen syyksi eläinlääkärit (mm. eläinlääkäriasema Aistin neurologian erikoislääkäri Sigitas Cizinauskas) epäilivät aivokasvainta tai aggressiivista aivosairautta joka johti lopulta status epilepticus-tilaan jonka vuoksi koira piti lopettaa.
Fyysisesti näkyvät oireet alkoivat keskiviikkona 5.1.2011, aamulla Daimi oli hyvin väsynyt ja työpäivän jälkeen sama jatkui.. annettiin koiraraukan nukkua, vaikka vieressä telmivä Keesi teki sen hyvin vaikeaksi. Daimi söi ja joi normaalisti ja ei ollut lämpöäkään, joten en ollut huolestunut.. Myöhään illalla n.klo23:00 huomasimme kuitenkin nukkumaan mennessä että Daimi hoipertelee, se käveli kuin humalainen ja horjahteli vasemmalle. Pysäytin sen paikoilleen ja tein asentotuntotestit kaikkiin raajoihin. Vasemman puolen kummatkaan raajat eivät ottaneet mitään vastetta, Daimi ei korjannut itse virheasentoa vaan kaatui virheasentoisen jalan päälle (otin tietysti vastaan, en antanut kaatua). Muutoin oli kuitenkin ihan normaali, söi ja joi sekä teki tarpeensa hetkeä aikaisemmin. Oli muutoinkin normaali iloinen ja vilkas itsensä. Soitin heti Oulun päivystävälle eläinlääkärille ja hän kehotti antamaan Rimadyl 50mg tabletin koiralle (paino 22kg), tein niin. Yö meni ihan rauhassa, toki minä murehdin ja valvoin läpi yön ja odotin että pääsemme päivystykseen (torstai oli arkipyhä, joten ei ollut klinikat auki) tutkimaan mammakoiraa ja ottamaan veriarvot ystävästä. Eläinlääkäri Maria Pohjolainen otti meidät aamulla vastaan ja diagnosoi välittömästi asentotuntopuutokset vasemmalla, varsinkin etujalassa. Daimi ei missään vaiheessa ollut osoittanut kipua, oireiden alkamisesta oli nyt n.9tuntia. Verinäytteessä ei ollut muuta normaalista poikkeavaa, kuin "hieman alhainen veren valkosolujen määrä, erityisesti lymfosyyttien määrä oli laskenut". Daimille annettiin klinikalla Vetergesic-kipulääke pistoksena ja varalta opiaattipohjaiset kipulääkkeet kotiin, joita ei kuitenkaan lääkärin mukaan tarvinnut apteekista hakea, koska rimadylejä meillä on vielä kotona purkillinen ja jos kipua ei osoita. Hoitava eläinlääkäri suositteli jatkotutkimuksia arkena ja mahdollisesti lähetettä neurologille tutkimuksiin. Näillä lähdettiin kotiin odottamaan seuraavaa päivää ja pääsyä eläinlääkäriin / kunnollisiin tutkimuksiin.
Lähdimme kotiin tuolloin vielä jotenkuten kävelevän mammakoiran kanssa, lääke kuitenkin sai vastetta ilmeisen äkkiä ja kun 10min päästä olimme kotona, oli Daimi kannettavassa kunnossa, ei ottanut jaloilleen ollenkaan. Alkuillasta (n.5tuntia pistoksen jälkeen) alkoi myös raajojen tärinä ja uneliaisuus, soitin siitä heti koiraa hoitaneelle lääkärille ja hän kertoi että kuuluu asiaan ja että pitää soittaa heti jos koira ei enää ota kontaktia. Daimi ei tuolloin halunnut koskeakaan ruokaansa, joka oli hyvin epätavallista siltä - terveenä söi varmasti ihan kaiken mitä tarjottiin. Iltaa kohden tärinä loppui ja ruokahalukin palasi, söi kevyen annoksen liotettua kuivaruokaa ja kävimme vielä takapihalla kävelemässä hyvin hiljaisella vauhdilla, Daimi ei halunnut liikkua ja horjui. Teki kuitenkin molemmat tarpeensa ja menimme sitten valmistautumaan unille. Daimi kannettiin makuuhuoneeseen, ei enää halunnut nousta ylös kun oli asettautunut ulkoilun jälkeen maahan makaamaan. Daimi oli edelleen hyvin flegmaattinen ja vasemman puolen tuntoherkkyyskin oli täysin kadonnut - kiskoin tassunpohjan karvoja kovallakin kädellä, muttei reagoinut niihin mitenkään. Mammakoira nukahti 6.1. torstai-iltana klo23:30 ja heräsimme parin tunnin kuluttua klo1:42 kovaan paukkeeseen toisella puolella yläkertaa (oli yläkerran aulassa, paikassa jossa normaalisti ei viettänyt aikaa). Daimi oli juuri saamassa hyvin voimakasta kohtausta, näytti kun olisi ollut kala kuivalla maalla, oli hetkittäin jopa niin voimakasta että koko koira oli irti maasta. Louskutteli leukojaan voimakkaasti. Pääsin Daimin luo ja suojasin sen pään ettei hakkaisi maahan, samalla juttelin rauhoittelevaan sävyyn ja mammakoira ottikin minuun heti kontaktin ja rupesi vinkumaan sekä pyrki syliin. Katsoi syvälle silmiin ja huusi hyvin kivuliaasti. Tässä vaiheessa minullakin tuli itku ja olo oli kuin maansa myyneellä.. Tiesin jotenkin, että tästä ei nää paluuta ole.. Tämän "kala kuivalla maalla"-kohtauksen jälkeen Daimin lihakset rentoutuivat n5sekunniksi kun alkoi kouristus, koira venyttyi pitkäksi ja hakkasi päätään voimakkaasti maahan (=käteeni) ja louskutteli leukojaan. Tätä kesti n.2min. kunnes venyttävä kouristus päättyi ja tilalle tuli käänteinen kouristus, eli Daimi kerääntyi palloksi ja silmät räpsyivät hurjan nopeasti ja huulet liikkuivat hampaita paljastaen, tätä kesti n.1min. Sen jälkeen Daimi "rentoutui" ja samalla suoli rentoutui myös, eli täysin kuivat kakat tuli alle. Soitto päivystävälle eläinlääkärille, joka kehotti tulemaan uudelleen aamulla, kun ei enää yötaksoja tulisi (?!). Sanoi että toivottavasti ei enää uutta kohtausta tule ja jos niin käy, niin soitto uudelleen. Kohtauksen jälkeen koira makasi voimakkaasti läähättäen ja kontaktia huonosti ottaen, ei suostunut liikkumaan eikä mennyt nukkumaan, tätä kesti n.2tuntia klo 3:41 saakka, kunnes ihan yhtäkkiä alkoi taas voimakas kramppi, jolloin Daimi oli taas kuin "kala kuivalla maalla". Tätä kesti n.3min ja sen jälkeen tuli taas kouristus jolloin silmät kääntyivät ja kuolaa lensi kaaressa koiran louskuttaessa leukojaan. Tätä kesti n.4min, ja se oli hyvin voimakas kohtaus. Tästä Daimi ei enää ns. palautunut maan pinnalle, vaan esimerkiksi silmien räpsytys jatkui ja kutsuttaessa ei ottanut kontaktia. Pääsimme yöpäivystykseen klo4:10 ja matkalla eläinlääkäriin Daimi sai sen 10minuutin aikana 3 pientä kohtausta, jolloin silmät räpsyvät ja etutassut jäykistyivät suoraksi ja takatassut tärisivät voimakkaasti. Pidin vaan mammakoiraa tiukasti sylissä auton takapenkillä ja itkettiin Samun kanssa molemmat.. Daimi ei tajunnut tästä maailmasta enää mitään edes kohtausten välissä. Pää oli kääntyneenä vasemmalle. Eläinlääkärissä hoitopöydällä silmien voimakas räpsyminen ja takaraajojen tärinä jatkui ja koiran silmissä ei ollut käytännössä enää ollenkaan eloa. Ei ottanut kontaktia, eikä reagoinut mitenkään sellaisiin sanoihin, jotka normaalisti saivat sen valppaaksi (esim. ruoka, syömään). Tämän hieman vajaan 28 tunnin koettelemuksen jälkeen oireiden alkamisesta rakas mammakoiramme nukkui ikiuneen meitä enää tunnistamatta. Tuska oli ja on edelleen sanoin kuvaamaton.
Lähdimme kotiin tuolloin vielä jotenkuten kävelevän mammakoiran kanssa, lääke kuitenkin sai vastetta ilmeisen äkkiä ja kun 10min päästä olimme kotona, oli Daimi kannettavassa kunnossa, ei ottanut jaloilleen ollenkaan. Alkuillasta (n.5tuntia pistoksen jälkeen) alkoi myös raajojen tärinä ja uneliaisuus, soitin siitä heti koiraa hoitaneelle lääkärille ja hän kertoi että kuuluu asiaan ja että pitää soittaa heti jos koira ei enää ota kontaktia. Daimi ei tuolloin halunnut koskeakaan ruokaansa, joka oli hyvin epätavallista siltä - terveenä söi varmasti ihan kaiken mitä tarjottiin. Iltaa kohden tärinä loppui ja ruokahalukin palasi, söi kevyen annoksen liotettua kuivaruokaa ja kävimme vielä takapihalla kävelemässä hyvin hiljaisella vauhdilla, Daimi ei halunnut liikkua ja horjui. Teki kuitenkin molemmat tarpeensa ja menimme sitten valmistautumaan unille. Daimi kannettiin makuuhuoneeseen, ei enää halunnut nousta ylös kun oli asettautunut ulkoilun jälkeen maahan makaamaan. Daimi oli edelleen hyvin flegmaattinen ja vasemman puolen tuntoherkkyyskin oli täysin kadonnut - kiskoin tassunpohjan karvoja kovallakin kädellä, muttei reagoinut niihin mitenkään. Mammakoira nukahti 6.1. torstai-iltana klo23:30 ja heräsimme parin tunnin kuluttua klo1:42 kovaan paukkeeseen toisella puolella yläkertaa (oli yläkerran aulassa, paikassa jossa normaalisti ei viettänyt aikaa). Daimi oli juuri saamassa hyvin voimakasta kohtausta, näytti kun olisi ollut kala kuivalla maalla, oli hetkittäin jopa niin voimakasta että koko koira oli irti maasta. Louskutteli leukojaan voimakkaasti. Pääsin Daimin luo ja suojasin sen pään ettei hakkaisi maahan, samalla juttelin rauhoittelevaan sävyyn ja mammakoira ottikin minuun heti kontaktin ja rupesi vinkumaan sekä pyrki syliin. Katsoi syvälle silmiin ja huusi hyvin kivuliaasti. Tässä vaiheessa minullakin tuli itku ja olo oli kuin maansa myyneellä.. Tiesin jotenkin, että tästä ei nää paluuta ole.. Tämän "kala kuivalla maalla"-kohtauksen jälkeen Daimin lihakset rentoutuivat n5sekunniksi kun alkoi kouristus, koira venyttyi pitkäksi ja hakkasi päätään voimakkaasti maahan (=käteeni) ja louskutteli leukojaan. Tätä kesti n.2min. kunnes venyttävä kouristus päättyi ja tilalle tuli käänteinen kouristus, eli Daimi kerääntyi palloksi ja silmät räpsyivät hurjan nopeasti ja huulet liikkuivat hampaita paljastaen, tätä kesti n.1min. Sen jälkeen Daimi "rentoutui" ja samalla suoli rentoutui myös, eli täysin kuivat kakat tuli alle. Soitto päivystävälle eläinlääkärille, joka kehotti tulemaan uudelleen aamulla, kun ei enää yötaksoja tulisi (?!). Sanoi että toivottavasti ei enää uutta kohtausta tule ja jos niin käy, niin soitto uudelleen. Kohtauksen jälkeen koira makasi voimakkaasti läähättäen ja kontaktia huonosti ottaen, ei suostunut liikkumaan eikä mennyt nukkumaan, tätä kesti n.2tuntia klo 3:41 saakka, kunnes ihan yhtäkkiä alkoi taas voimakas kramppi, jolloin Daimi oli taas kuin "kala kuivalla maalla". Tätä kesti n.3min ja sen jälkeen tuli taas kouristus jolloin silmät kääntyivät ja kuolaa lensi kaaressa koiran louskuttaessa leukojaan. Tätä kesti n.4min, ja se oli hyvin voimakas kohtaus. Tästä Daimi ei enää ns. palautunut maan pinnalle, vaan esimerkiksi silmien räpsytys jatkui ja kutsuttaessa ei ottanut kontaktia. Pääsimme yöpäivystykseen klo4:10 ja matkalla eläinlääkäriin Daimi sai sen 10minuutin aikana 3 pientä kohtausta, jolloin silmät räpsyvät ja etutassut jäykistyivät suoraksi ja takatassut tärisivät voimakkaasti. Pidin vaan mammakoiraa tiukasti sylissä auton takapenkillä ja itkettiin Samun kanssa molemmat.. Daimi ei tajunnut tästä maailmasta enää mitään edes kohtausten välissä. Pää oli kääntyneenä vasemmalle. Eläinlääkärissä hoitopöydällä silmien voimakas räpsyminen ja takaraajojen tärinä jatkui ja koiran silmissä ei ollut käytännössä enää ollenkaan eloa. Ei ottanut kontaktia, eikä reagoinut mitenkään sellaisiin sanoihin, jotka normaalisti saivat sen valppaaksi (esim. ruoka, syömään). Tämän hieman vajaan 28 tunnin koettelemuksen jälkeen oireiden alkamisesta rakas mammakoiramme nukkui ikiuneen meitä enää tunnistamatta. Tuska oli ja on edelleen sanoin kuvaamaton.
Eläinlääkärin kuittiin tuli teksti: Koira lopetetaan voimakkaan status epilepticus-tilan vuoksi. Osanotto omistajille.
Halusin että Daimi olisi avattu ja tutkittu mistä kuolema johtui, mutta kun kuulin seuraavana aamuna Eviralta, että mammakoira olisi pitänyt laittaa jätesäkissä pahvilaatikkoon ja bussin ruumaan, niin meiltä loppui voimat. Ei puhettakaan että mammakoira olisi johonkin jätesäkkiin laitettu ja kultainen koiramme olisi joutunut bussin ruumaan matkalaukkujen alle.. :(
Suru, viha ja ikävä vuorotellen ovat käyneet kylässä kun aikaa on tästä tapahtumasta kulunut. Olen soittanut ja lähettänyt sähköpostia varmasti rasittavuuteen asti eri neurologeille suomessa ja ulkomailla. Kaikki sanovat että nopeasti meni, teitte kaikkenne (sanovat varmasti kaikille niin) ja että aggressiivinen aivosairaus (verenvuoto, kasvain tms.) koirallanne oli. Yhtään samankaltaista tarinaa en ole koiramaailmasta kuullut, netistäkään en ole moista löytänyt (ajattele!?). Tästä huolimatta elo jatkuu täällä meillä väkisinkin, Keesi pitää siitä huolen :) Ja muisto maailman parhaasta ystävästä jatkuu Daimin ja Kamin pennuissa.. Ja kasvainhan ei eläinlääkärien mukaan ole periytyvää, ei ole geeneissä. Tämä helpottaa ainakin jonkin verran.
Kiitos Daimi-mammalle yhteisistä 5vuodesta ja 5kuukaudesta (tasan) jotka meille annoit. Ikävä on parasta ystävää joka päivä. Anna anteeksi rakas, toivon että olisin voinut ja osannut auttaa..
Keesin elämästä voi jatkossa lukea juttuja täältä: http://keesibelgi.blogspot.com/
Tämä blogi jää Daimin muistolle.
Tämä blogi jää Daimin muistolle.
2 kommenttia:
Onneksi tein tämän blogin lukemisen kotona, kuten arvelinkin, en olisi töissä pystynyt pidättämään kyyneleitä :(, Kiitos Satu ja Samu vielä kerran Daimin hyvästä ja rakastavasta kodista ;), Daimin muisto elää vielä pitkään ja jatkaa kulkuaan Daimin hellästi hoivaamissa pentusissaan :), Kiitos Daimi 'pikku'-aarre haukku ;)
Hei.
Olen pahoillani tapahtuneesta. Todella surullista. Halusin vain kommentoida siksi, että naapurini koki lyhytkarvaisen colliensa kanssa aivan vastaavanlaisen viime kesänä. Koira oli juuri täyttänyt vuoden ja sai eräänä päivänä vastaavanlaisen kohtauksen, kuin mitä kuvailit. Läheisen eläinlääkäriaseman kolme eläinlääkäriä ei silloinkaan osannut asialle kummempaa tehdä/hoitaa, lähetti takaisin kotii seuraamaan tilannetta. He eivät kuitenkaan päässeet aseman parkkipaikkaa pidemmälle kun tuli toinen, ja viimeinen kohtaus... :( Tässäkin tapauksessa epäilys oli aivokasvain, kohtaukset olivat hyvin epileptisiä...
Lähetä kommentti